Pakrin saaret

Kaksipäiväisellä retkellä tutustumme Väike-Pakrin (Pieni-Pakri) ja Suur-Pakrin (Suuri-Pakri) saariin. Aloitamme retken Kurksen satamasta ylittämällä Kurksen salmen. Paikan päällä tutustumme saarien luontoon, vanhoihin kyliin ja hyvin säilyneeseen vuonna 1917 rakennettuun tykkipatteriin. Ensimmäisenä päivänä näemme Väike-Pakrin saareen, jossa myös yövymme. Väike-Pakrin saari on pinta-alaltaan suurempi kuin Suur-Pakri. Saarille kuitenkin annettiin nimet saaren asukasmäärän mukaan. Asukkaita vain sattui pienemmällä saarella olemaan enemmän kuin suuremmalla. Väike-Pakri oli lähinnä rantaruotsalaisten asuinpaikka vuoteen 1964 saakka, jonka jälkeen saaresta tuli kaikkien sosialististen maiden armeijoiden ampuma-alue.

Väike-Pakrin kiinnostavampi osa on neljä kilometriä pitkä ja 17 metriä korkea rantatörmä saaren pohjoisosassa. Meri on aikoinaan huuhdellut pehmeät kivilajit pois ja tehnyt niiden sijalle kuoppia ja muita mielenkiintoisia muodostumia. Saaren luoteisosassa rantatörmä muuttuu sorarinteeksi. Toisena päivänä tutustumme Suur-Pakrin saareen ja melomme takaisin Kurksen satamaan.

Retken kesto kaksi päivää, melottava matka noin 22-32 kilometriä. Hinta 85 EUR per henkilö (perjantaista sunnuntaihin), 80 EUR per henkilö (maanantaista torstaihin). Hintaan sisältyy merikajakin vuokra, melontaopetus, neljä retkiateriaa sekä oppaan palvelu.